Pavun rakennusurakka alkoi lokakuussa välittömästi vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Suunnittelimme ja ideoimme kahvilaa jo ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta. Mielessä oli ranskalaistyylinen kahvila. Tyyli on hyvin vahva Vietnamista, jossa tämän kaltaisia kahviloita näkee paljon. Jos menet Vietnamissa hyvään kahvilaan ja katsot ympärillesi, voit nähdä samoja piirteitä, kuin Pavussa. Marmoripöydät ja mustat ohutsankaiset tuolit, valkoiset seinät ja tammilattia. Halusimme valkoista kaakelia palvelutiskiin ja seinille hyllyjä sekä tauluja. Valaistus oli myös tärkeä elementti suunnittelussa. Halusimme luoda rauhallisen, jopa hämyisän ilmapiirin, jossa aika tuntuu pysähtyneen.

Tämän idean pohjalta aloimme katsomaan sopivaa sijaintia kahvilalle. Kruununhaassa avautui mahdollisuus. Näimme suuren potentiaalin alueellisesti. Erikoiskahvit, teet, ainutlaatuiset ruoat sekä leivokset puuttuivat alueelta. Päätimme ottaa paikan.

Seuraavaksi solmimme sopimukset rakennusyhtiöiden kanssa ja aloitimme remontin. Remontti kesti kokonaisuudessaan viisi viikkoa. Teimme osan työstä myös itse.

  • 200 ruuvia
  • 5 viikkoa rakennusurakkaa
  • 4 eri rakennusyritystä
  • yli 1500 työtuntia

Papu Cafe avasi ovensa 5. päivä joulukuuta. Lämpimästi tervetuloa kahville!